lauantai 13. heinäkuuta 2013

Haave toteutumassa : Kuvakollaasi

Olen pitkään toivonut saavani kuvia kauniisti esille kotiimme ja nyt vihdoin asia etenee ja hyvää tahtiakin vielä. Ikean reissulla nappasin mukaamme tauluhyllyjä ja nyt saimme ne seinään ja olenkin tässä pari päivää pyöritellyt kehyksiä hyllyltä toiselle hakien niille paikkaa. Kehyksiä olikin kertynyt laatikkoon aikamoinen arsenaali, joten valinnanvaraa oli vähän liiaksikin.
Nyt kehykset ovat päivän verran pysyneet paikallaan ilman, että siellä mikään häiritsee silmää. Tauluhyllyt ovat juuri siksi ihania, että ilmettä saa vaihdeltua nopeasti ja syvyttä on sen verran, että hyllyille saa piristykseksi muutakin kuin kehyksiä. Nyt vain tarvitsisi enää teettää kuvia kehysten täytteeksi ja valkoisiin pieniin ruukkuihin pitäisi jotain vehreätä hankkia. 
Hyllyjä asentaessa maalarinteippi oli pelastus. Kun teipit asensi ensin mahdollisille hyllyn paikoille tajusi oikeasti miltä kokonaisuus voisi näyttää. Oltais laitettu kyllä hyllyt ihan liian alas ilman tätä apuvälinettä. Samaa on hyvä hyödyntää kun esimerkiksi miettii sopivaa maton kokoa tai jotain huonekalua. Teipit vain lattiaan ja johan alkaa mitat selkeneen.

6 kommenttia:

  1. Kiitti vinkistä. Nyt tiedän miten saan hyllyt ym vaateriin laitettavat jutskat vaakasuorassa ennen tuhansien reikien poraamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä... Itselläni on ainakin joskus kauhean vaikea hahmottaa tavaroita kokojensa puolesta paikalleen ja tällä kyllä välttää turhat reiäit seinissä ja yleensäkin turhat hankinnat.

      Poista
  2. Voih, meidän kodin ikuisuusprojekti nuo taulut. TOSIN, eteinen sai vihdoin ja viimein taulut seinälle..made by Ia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vain kauanko tämä on odottanut tekijäänsä. Hyllytki kerkes tovin notkua sängyn alla ennen asennusta. Toivotaan, ettei kuvien teettäminen ota yhtä kauan.

      Poista
  3. Tuohon sä saat aivan mielettömiä kollaaseja nyt duunailtua. Täydellinen ratkaisu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan innoissani tuosta. Sitä niin pitkään haaveilin ja olin jo kehyksiä naulaamassa suoraan seinään, mut se on liian pysyvää mun vaihteleviin mielentiloihin. Nyt saa varioida mielin määrin.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.