sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Nyt haaveillaan lasten nukkumahuoneessa...

Nuorimmaisemmekin alkaa olemaan sen ikäinen, että pinnis alkaa kohta käymään ahtaaksi ja pitäisi alkaa siirtymään isojen tyttöjen sänkyyn. Tällä hetkellä molemmat muksut nukkuu samassa huoneessa ja toinen huone on pyhitetty leikkihommille. Nyt olenkin alkanut haaveilemaan kerrossängystä, että saataisiin sängyt yhdelle seinälle ja toiselle pääsisin rakentelemaan pikkukeittiöitä kaikkine herkkuineen, jota en vain tällä hetkellä onnistu mahduttamaan leikkihuoneeseen.
Kerrossänky pitäisi hankkia vetolaatikolla, jotta toinen muksuista saisi ensin nukkua siinä. Esikoinen on vielä vähän liian pieni ja arvaamaton yläpedille. Voishan sängyt laittaa aluksi erikseenkin, mutta sitten saisin unohtaa sen pikkukeittiön. Joka tapauksessa tahtoisin koko kompleksin hankkia kerralla. Unipuulla on kyllä ollut tähän asti itseäni miellyttävin paketti kaupan, mutta onneks tässä on hetki vielä aikaa puntaroida muitakin vaihtoehtoja.
Ja pikkukeittiöitäkin olen jo vähän ehtinyt kurkkimaan. Uskon, että sen hankkiminen tapahtuu sit taas Ikeasta, josta saakin sit kippoa ja kuppia yhden jos toisenlaista pakettia täydentämään.  Duktig keittiökalusteet ei todellakaan ole hinnalla pilattuja ja mielestäni ne ovat vielä miellyttävän näköisiä. Se, että kestääkö ne käyttöä. on vielä epävarmaa, mutta jos jollakin on kokemusta niin valaiskoon minua asiasta.
(sängyn kuva lainattu Sievä Sisuste Oy:n sivuilta ja keittiöhärpäkkeet Ikealta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.