sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kirppislöydöstä kappa leikkihuoneeseen

Tänään pitkästä aikaan kaivoin ompelukoneen kaappien kätköistä ja surrautin lastenhuoneeseen verhot. Muutama viikko sitten tein kirpparilta kangaslöydön jota ei tarttenu arpoa. Ikean kangas huusi mulle kirppispöydältä ja hintaa arviolta kolmen metrin kankaalla oli kolme ja puoli euroa, joten olihan se pakko napata mukaan. Ja koska suunnitelmissa oli uudet verhot leikkihuoneeseen, tänään siitä sitten hurautettiin kappa ja loppupätkästä vois vielä ommella pari tyynyä leikkihuoneessa olevalle vierassohvalle.
Mun mielestä leikkihuoneessa ei voi olla liikaa värejä ja iloa, joten tää kangas oli sinne oikein soppeli.

Lasten nukkumahuoneeseen puolestaan olisi haaveissa jotkut rauhoittavat verhot. Hobbyhallista löysin jo aika kivan vaihtoehdon, mutta katotaan josko tää ompeluharrastus taas sais uutta tuulta purjeisiin ja tekasisin sinne kans verhot ite.

Ennen ompelin kovastikin, mutta lasten syntymän jälkeen olen pitänyt sitä niin vaivalloisena, koska ei ole erillistä tilaa, johon työt voisi välillä jättää kesken. Virkkaamiset ja neulomiset ovat niin eri asia, koska työn voi pukata lipaston uumeniin kun pikku temmeltäjät tarttevat äitiä. Mutta ihanaa, että välillä tätäkin lajia saa vielä testailla ja huomata, ettei taidot ihan ruosteessa ole. Vaikka eipä tollasen kapan ompelussa tartte suoraa kummempaa tehdä, mutta pääasia, et lopputulos miellyttää ja onnistumisen tunne taas ilahduttaa.  

Ihanaista sunnuntaita kaikille. Mulla on ollut jotenki niin huikea viikkoa, että oon yhtä hymyä koko ajan. Toivottavasti tää fiilis vaan jatkuis.
Happiness is not a destination. It is a way of life. Että näin...

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Lastenhuoneessa on ihana leikitellä väreillä ja tää kangas vaan huusi mut ostamaan sen. Toki ihanaa aina, et saa kaunista aikaan ja EDULLISESTI! Ja lapsetki oli ainaki melkein yhtä innoissaan kuin äiti.

      Poista

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.