maanantai 30. syyskuuta 2013

Zelected By Houze kickoff tapahtuma

Viikonloppu oli kyllä niin Zelected By Houzelle pyhitetty. Lauantaina kokoonnuimme isolla naisporukalla saman katon alle Ramsinrantaan Helsinkiin. Ja meitä kaikkia todellakin yhdisti ZBH. 

Kerran aiemmin olemme Suomen edustajien kesken kohdanneet ja tällä kertaa saimme upeita vieraita Ruotsin pääkonttorilta mukaan. Zelected By Houzen ihanat perustajakaksoset Therese ja Jessica tulivat kertomaan meille ihan livenä enemmän ZBH:n historiasta ja tulevaisuudesta. On kyllä huikeaa olla mukana tällaisen perheyrityksen remmissä. Mukana olivat myös Anna-Liv ja Helena, joiden kanssa on tullut oltua yhteydessä sähköpostitse jonkin verran ja mikä tunne onkaan saada kasvot ihmiselle kenen kanssa työskentelet. Aivan huikea kohtaaminen siis. 
 
Tässähän tätä upeaa ZBH-teamia

Maapäällikkömme Helena oli kyllä laittanut upean kotinsa taas ihanaksi meitä varten. Pääsin monia ZBH:n tuotteita hypistelemään, joita olen nähnyt vain kuvastossa ja kamera olikin onneksi mukana, mutta jossakin vaiheessahan se akku tietenkin pääsi loppumaan. Jotain ehdin kuitenkin ikuistamaan. 

Meidän ihana tuki ja turva Helena, jonka pääsimme yllättämään synttärilaulun ja -lahjan muodossa.
Tulevaa joulumallistoakin pääsimme jo katsastamaan
Kuvastojen keskeltä löytyy ihana tuikkusomistesetti Lauren
Niin näyttävä Buffalo. Tämän tulen niin kotiuttamaan.


Uutukaisia tyynyliinoja

Cute mökit näyttivät niin upeilta Peikonoksalla,
että pitää itsekin käydä samanmoinen käppyrä kukkakaupasta kotiuttamassa. 



Upea ajatus laittaa ZBH mallistosta löytyvä Solo tarjotinpöytä yöpöydäksi. 

Ihania tyynyjä ja tyttöjä <3

Mallistosta löytyviä sisustustauluja

Todella näyttävä Penthouze valaisin

Kyllä viime lauantai antoi kyllä sellaisen energiaboostauksen, ettei mitään rajaa. Ihana kohdata muita edustajia ja jakaa vähän ajatuksia heidän kanssaan. 

On meitä toki hieman enemmän kuin mitä kuvassa näkyy, mutta valitettavasti kaikki eivät päässeet paikan päälle. Päivämäärää ensi kauden Kickoffiin jo suunniteltiin, joten toivottavasti ensi kerralla mahdollisimman monen kalenterit kohtaa. Tämä tuli kyllä niin tarpeeseen. KIITOS!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutat minua jättämällä merkin käynnistäsi.